FIBS julkaisi tänään tärkeän tutkimuksen Monimuotoisuudesta ja inkluusiosta yrityksissä.
Tutkimuksessa kartoitettiin suurten suomalaisten yritysten D&I-johtamisen käytäntöjä, haasteita ja tulevaisuuden näkymiä.
Se on monipuolisin tähän mennessä aiheesta tehty selvitys Suomessa ja siihen vastasi 103 yrityksen HR-johtajaa, toimitusjohtajaa ja muuta D&I:stä vastaavaa henkilöä. Liikevaihdoltaan nämä edustavat Suomen tuhatta suurinta yritystä sekä merkittävimpiä osuuskuntia ja muita toimijoita

 

Jo tutkimuksen tiedotteessa täräytetään mielestäni järisyttävä havainto:
”Inklusiivisuutta eli kaikkia osallistavaa, yhdenvertaista ja syrjimätöntä toimintatapaa pitää tärkeänä 65 prosenttia yrityksistä, monimuotoisuutta eli työntekijöiden keskinäistä erilaisuutta (diversiteettiä) taas noin joka toinen (54 %)”
Luvut ovat karua luettavaa ja osoittavat, että tekemistä vielä on saavuttaaksemme todellisesti yhdenvertaisen tulevaisuuden.
Eihän se, että hieman yli puolet pitää merkityksellisenä inkluusiota, johon Suomen perustus-, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait jo velvoittavat, voi mitenkään riittää.
Tai ehkä se riittää sille toiselle lähes puolelle, joka ei pidä inkluusiota merkityksellisenä.

 

Konkreettisia toimia vaaditaan.
Pyrin olemaan tietoinen siitä ”kuplasta”, jossa olen tehnyt töitä viimeiset yli kymmenen vuotta.
Aktivistina, vapaaehtoisena ja ammattilaisena olen ollut ympäröitynä ja päässyt tekemään yhteistyötä lukuisten yhdenvertaisuuteen ja tämän edistämiseen sitoutuneiden aktivistien, asiantuntijoiden ja organisaatioiden kanssa.
Vaikka suurempi ja rakenteellinen muutos on usein hidasta, tuntui se kuitenkin liikkuvan varsinkin yrityksissä ja työelämässä viime vuosikymmenen lopulla.
Organisaatioissa merkittävää ei mielestäni ole vain tila jossa ollaan nyt yhdenvertaisuus- ja inkluusiotyön osalta, vaan se tila, mahdollisuus ja visio, jota kohti haluamme mennä.
Työssä ei ole kyse vain askeleista eteenpäin, ”vähemmän syrjintää ja enemmän monimuotoisuutta”, vaan päämääränä tulee olla vahva näkemys ja sitoutuminen todelliseen muutokseen.
Tarvetta ja painetta tähän toki on. Meillä on jo laajalti sitova ja toimiin velvoittava lainsäädäntö.
Seinäntaulu-sloganeiden, vastuullisuuskampanjoiden ja viestintäammattilaisten tukemana rakennettujen ”organisaation läpi leikkaavien arvojen” sijaan vaaditaan konkreettisia toimia, niin lainsäädäntömme kuin työntekijöiden ja hakijoiden, asiakkaiden ja kuluttajien toimesta.

 

Janet Jacksonin ”What have you done for me lately” alkoi soida päässäni, kun mietin työelämän ja meidän, sitä työelämää suorittavien, välistä suhdetta.
Kysyn, hieman kyseenalaistaen, mitä työelämä on tehnyt minulle viime aikoina.
Oletko ollut minulle hyvä, turvallinen ja oikeudenmukainen? Innostatko minua kohti uusia asioita, voinko kasvaa rinnallasi omana itsenäni? Oletko sellainen, jonka voin ylpeänä viedä kotiin äidille esiteltäviksi?
Vai oletko sellainen hurmuri, joka saa minut hurmioon varoittavista punaisista lipuista huolimatta? Teenkö kaikkeni pitääkseni sinut tyytyväisenä ja liekkimme korkealla, vaikka suhteemme väkinäisyys ei varmasti johda muuhun kuin loppuunpalamiseen?
Sen tiedän, ja tämän päivän tutkimus vahvisti, ettei työelämä kohtele meitä kaikkia tällä hetkellä hyvin, ei oikeudenmukaisesti eikä rakkaudella.
Mutta koska me ihmiset luomme työelämän, uskon että se olisi mahdollista. Koska me olemme siihen kyvykkäitä, myös työelämä on.
Aaro Horsma
kirjoittaja on Equality Inc.:in perustaja ja johtava asiantuntija

 

Tutustu FIBS:in tekemään tutkimukseen täältä (laaja tutkimus vain jäsenten luettavissa, tiedoite ja tiivistelmä avoin kaikille):
https://www.fibsry.fi/ajankohtaista/tutkimus-inklusiivisuus-on-yrityksille-monimuotoisuutta-olennaisempaa-di-tyon-johtaminen-ja-toimenpiteet-eivat-viela-ole-valtavirtaa/